Koko kansan kasvatuslaitos: Sattumuksia ja ilmiöitä Suomen puolustuslaitoksen perustamiskaudelta 1918-1924

kr155
Tax included
Suomen sisällissodan jälkeen perustettiin maan vakituinen puolustuslaitos. Teoksessa esitellään sen perustamisvaiheen kasvukipuja, ongelmia ja sattumuksia sekä itsenäisyyden alkuajan tapahtumia, joissa puolustuslaitoksella oli tärkeä osa. Ensimmäisessä osassa paneudutaan itse armeijaan puutteinee...
Available Formats
Quantity

Suomen sisällissodan jälkeen perustettiin maan vakituinen puolustuslaitos. Teoksessa esitellään sen perustamisvaiheen kasvukipuja, ongelmia ja sattumuksia sekä itsenäisyyden alkuajan tapahtumia, joissa puolustuslaitoksella oli tärkeä osa. Ensimmäisessä osassa paneudutaan itse armeijaan puutteineen ja vikoineen sekä niiden kehittämiseen ja korjaamiseen. Toisessa osassa tarkastellaan valkoisen Suomen ja uutta vallankumousta hautovien kommunistien konfliktia, ja kolmannessa osassa luodaan katsaus rajasotaan Suomen ja Venäjän välillä. Oman osansa teoksessa saavat myös Saksan ja maailmansodan voittajavaltojen vaikutus puolustuslaitokseen, valkoisten venäläisten toiminta Suomessa omien tarkoitusperiensä puolesta sekä Neuvosto-Venäjän vakoilu Suomessa. Lopuksi perehdytään "ryssänupseerien" puhdistukseen asevoimista jääkäriupseeriston tieltä.

Data sheet

Publisher
Books on Demand
Published Date
2020-09-25
BookType
Language
Author
Mirko Harjula
BookLength
18:11:34
ISBN13
9789528091646

Reviews

No customer reviews for the moment.

Write your review