Downloadable E-book

Mieheni oli kommunisti

kr156
Tax included
Suuren amerikkalaisen kertojan kommunistivainojen aikaa luotaava armoton avainromaani"Rothia vakuuttavimmillaan ja lennokkaimmillaan." " Kirkus ReviewsIra Ringold eli radiotähti Iron Rinn on nuoren Nathan Zuckermanin idoli ja esikuva, jonka elämään Zuckerman tutustuu tämän veljen muisteloiden myö...
Available Formats
Quantity

Suuren amerikkalaisen kertojan kommunistivainojen aikaa luotaava armoton avainromaani

”Rothia vakuuttavimmillaan ja lennokkaimmillaan.” – Kirkus Reviews

Ira Ringold eli radiotähti Iron Rinn on nuoren Nathan Zuckermanin idoli ja esikuva, jonka elämään Zuckerman tutustuu tämän veljen muisteloiden myötä. Väkivaltaisilta kaduilta armeijan leipien kautta suosituksi radiojuontajaksi nousseen Iran kohtalo sinetöidään mccarthyismin ajan aatteiden puserruksessa. Rothin amerikkalaista unelmaa käsittelevän romaanisarjan toinen osa on yhtä musertavan rehellinen ja silti hauska kuin edeltäjänsä Amerikkalainen pastoraali ja seuraajansa Ihmisen tahra.

Philip Roth (1933–2018) kuului Yhdysvaltain kirjallisuuden tunnetuimpiin nimiin, jonka teokset ovat järjestään saapuneet kirjalliselle areenalle valtavan julkisen huomion, parhaimmillaan skandaalinkäryn saattelemina. Roth oli amerikkalaisen yhteiskunnan säälimätön tarkkailija ja tulkki.

Data sheet

Publisher
Published Date
2019-05-17
Translator
Kristiina Rikman
BookType
Language
Author
Philip Roth
BookLength
13:21:14
ISBN13
9789510442838

Reviews

No customer reviews for the moment.

Write your review

Mieheni oli kommunisti

Suuren amerikkalaisen kertojan kommunistivainojen aikaa luotaava armoton avainromaani?Rothia vakuuttavimmillaan ja lennokkaimmillaan.? ? Kirkus ReviewsIra Ringold eli radiotähti Iron Rinn on nuoren Nathan Zuckermanin idoli ja esikuva, jonka elämään Zuckerman tutustuu tämän veljen muisteloiden myö...

Write your review