Downloadable E-book

Euroopan porteilla

kr199
Tax included
Vuoden 2015 pakolaiskriisi aiheutti Euroopan unionissa myrskyisän väittelyn. Unioniin saapui kriisin vaikeimpana vuonna turvapaikanhakijana alle kaksi prosenttia maailman yli 68 miljoonasta kotoaan paenneesta ihmisestä. Silti suhtautuminen tulijoihin jakoi mielipiteet jyrkästi niin neuvottelupöyd...
Quantity

Vuoden 2015 pakolaiskriisi aiheutti Euroopan unionissa myrskyisän väittelyn. Unioniin saapui kriisin vaikeimpana vuonna turvapaikanhakijana alle kaksi prosenttia maailman yli 68 miljoonasta kotoaan paenneesta ihmisestä. Silti suhtautuminen tulijoihin jakoi mielipiteet jyrkästi niin neuvottelupöydissä kuin kansalaiskeskusteluissakin. Turvapaikanhakijoita ei ollut niin paljon, että heidän auttamisensa olisi ollut mahdotonta EU:lle. Todellinen kriisi syntyi siksi, ettei EU:n turvapaikkapolitiikka ollut kunnossa: jäsenmaat olivat erimielisiä siitä, kuinka paljon unioni saa kontrolloida turvapaikanhakijoiden maahantuloa ja millainen päätösvalta jäsenmailla itsellään on asiassa. Ponnistelut poliittisen kriisin ratkaisemiseksi jatkuvat yhä. Euroopan porteilla on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja EU:n turvapaikkapolitiikan historiasta. Se kertoo Eurooppaan pyrkivien kokemuksista ja kuvaa jäsenmaiden ja eri toimielinten roolia unionin turvapaikkapolitiikassa. Samalla esitetään näkökulmia siihen, millainen eurooppalainen turvapaikka- ja pakolaispolitiikka voisi auttaa turvaa hakevia ihmisiä tulevaisuudessa, jotta inhimillisten tragedioiden toistuminen voitaisiin estää.

Data sheet

Publisher
Gaudeamus
Published Date
2019-03-18
BookType
Language
Author
Anna-Kaisa Hiltunen
BookLength
20:36:56
ISBN13
9789523455603

Reviews

No customer reviews for the moment.

Write your review

Euroopan porteilla

Vuoden 2015 pakolaiskriisi aiheutti Euroopan unionissa myrskyisän väittelyn. Unioniin saapui kriisin vaikeimpana vuonna turvapaikanhakijana alle kaksi prosenttia maailman yli 68 miljoonasta kotoaan paenneesta ihmisestä. Silti suhtautuminen tulijoihin jakoi mielipiteet jyrkästi niin neuvottelupöyd...

Write your review