Downloadable Audiobook

Simo Salminen

kr143
Tax included
Uusi päivitetty ja korjattu laitos vuonna 2012 ensi kerran ilmestyneestä elämäkerrasta. Se kertoo koko kansan rakastaman viihdyttäjän tarinan loppuun asti.Simo Salmisen (1932-2015) elämässä yksi asia johti aina toiseen. Lapsuuden uintiharrastus vei suorien kerroshyppyjen Suomen mestaruuteen, pell...
Available Formats
Quantity

Uusi päivitetty ja korjattu laitos vuonna 2012 ensi kerran ilmestyneestä elämäkerrasta. Se kertoo koko kansan rakastaman viihdyttäjän tarinan loppuun asti.

Simo Salmisen (1932-2015) elämässä yksi asia johti aina toiseen. Lapsuuden uintiharrastus vei suorien kerroshyppyjen Suomen mestaruuteen, pellehyppääjäksi, trampoliinitaiteilijaksi, Spede Pasasen elokuvista tutuksi koomikoksi ja Rotestilaulun laulajaksi. Rakkaus leipomiseen teki Simosta kondiittorimestarin, kuvanveistäjän ja lasitaiteilijan. Ja sitten kun yksi asia alkoi mennä pieleen, meni monta muutakin: ihmissuhteet, raha-asiat ja terveys.

Simo Salminen muisteli elämänsä huippuhetkiä ja myöhempiä vastoinkäymisiäänkin rehellisesti ja pilke silmäkulmassaan juuri 80-vuotispäiviensä alla. Miten sujui kakkujen leipominen neuvostojohtajalle? Millaista oli ottaa viisikymppiselle Sörsselssönille punkkarikampaus? Miten Simo pelasti Vesa-Matti Loirin hengen? Miten menestynyt viihdetaiteilija onnistui järjestämään perhe-elämänsä?

No mikä ettei! Suostuin kaikkeen, mutta kysyin aina ensin, että miksi aina minä. Ihmiset alkoivat sääliä mua roolieni takia. Tulin sitten alas katolta tai sain lunta päälleni, kaduilla tultiin joskus surkuttelemaan, että pitääkö sen Simon aina kärsiä. Mulle tämä roolijako sopi erinomaisesti, sehän oli ihan komiikan perusteita. - Simo Salminen

Data sheet

Publisher
Docendo
Published Date
2021-07-14
BookType
Language
Author
Tuomas Marjamäki
BookLength
08:35:10
ISBN13
9789523821569
Narrator
Jari Nissinen

Reviews

No customer reviews for the moment.

Write your review

Simo Salminen

Uusi päivitetty ja korjattu laitos vuonna 2012 ensi kerran ilmestyneestä elämäkerrasta. Se kertoo koko kansan rakastaman viihdyttäjän tarinan loppuun asti.Simo Salmisen (1932-2015) elämässä yksi asia johti aina toiseen. Lapsuuden uintiharrastus vei suorien kerroshyppyjen Suomen mestaruuteen, pell...

Write your review